maanantai 30. toukokuuta 2022

Tilinpäätös 2021 - Uusi Suunta valtuustoryhmän ryhmäpuheenvuoro 30.5.2022

Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat, lehdistö ja muut paikalla olijat.

Pari vuotta olemme eläneet koronan kanssa rinta rinnan ja eikä tilanne ole yhtään helpottanut. Olemme olleet erilaisten rajoitusten, suositusten ja ohjeiden maailmassa. Lyhyesti voidaan sanoa, että korona on koskettanut ja vaikuttanut kaikkiin asioihin.

Samaan aikaan Jämsässä on tehty hartiavoimin töitä Kaipolan tehtaan lakkauttamisen myötä rakennemuutostyön parissa. Uutta buustia on saatu ja uusia hankkeita on vireillä eri puolilla Jämsää. Hävittäjähankinta tuo myös uutta työtä seutukunnallemme.

Työttömyysaste oli vuosien 2016-2020 (18,2, 14,8, 12,9, 12,6, 14,6) keskiarvona oli 14,6 %. Vuonna 2021 se oli 13,5 %. Työttömyysaste on kaikista haasteista huolimatta viime vuosien tasolla ellei hieman parempi.

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus hyväksyttiin 2021 kesäkuussa. Tämä tulee muuttamaan myös Jämsän kaupungin organisaatiota merkittävästi 1.1.2023, kun toista sataa henkilöä tulee siirtymään hyvinvointialueen palvelukseen. Työtä tämän muutoksen eteen on tehty jo vuonna 2021 ja se työ jatkuu vuonna 2022.

Kuntatalous on ollut ennen kokemattomien pyörteiden vallassa. Korona on sotkenut talouden hallintaa. Samoin soteuudistus on tuonut ennustettavuuden aivan uuteen ulottuvuuteen. Talouden saralla on eletty ja eletään parhaiden mahdollisten arvioiden kanssa, kun muutakaan keinoa ei ole.

Terveysperusteiset poissaolot ovat pysyneet aiempiin vuosiin verrattuna samalla tasolla. Poissaoloja on noin 19 päivää jokaista henkilöä kohti vuoden aikana. Tämä tarkoittaa, että jokainen työntekijä on pois töistä lähes kuukauden. Yksityissektoriin verrattuna sairauspoissaolot ovat noin kaksinkertaiset. Tämä maksaa Jämsälle noin 5 M€ vuositasolla. Suomi -tasolla olemme kuntien keskiarvossa. Kuntasektorilla Jämsä voisi erottua siinä, että tässä sarjassa menestymme paremmin kuin muut kunnat, siis työntekijämme pysyisivät terveempinä.

Sairauspoissaolojen määrällä on suora yhteys koko organisaation työhyvinvointiin, ja myös Jämsän kaupungin työntekijöillä on oikeus lähteä töihin iloisin mielin ja palata kotiin illalla terveenä.

Kaiken kaikkiaan elämme jatkuvien muutosten maailmassa, jotka ovat olleet isompia kuin aiempina vuosina. Siihen on vain tottuminen. Ainoa keino sopeutua muutoksiin on ottaa ne mahdollisimman hyvin hallintaan. Se on työtä ja sitä varten me olemme.

Kaiken kaikkiaan Jämsä on pärjännyt muutoksien pyörteissä vähintään hyvin. Siihen me kaikki olemme vaikuttaneet. Avoin keskustelukulttuuri ja mielipiteiden vaihto auttaa meitä selviytymisessä.

Tilikauden tulos vuodelta 2021 on ylijäämäinen noin 0,4 milj.€, joten Jämsän kaupungin taseessa ollut kumulatiivinen 3,6 milj.€ nousee noin 4 miljoonaan euroon.

Olemme Uusi Suunta ryhmänä hyväksymässä tilinpäätöksen 2021.

Uusi Suunta ryhmä 
ryhmäpuheenjohtaja
Jyrki Kokko