Sitoutumaton UUSIJÄMSÄ
Arvoisa rva puheenjohtaja ja muut paikalla olevat
Oikein mukavaahan se on kun kunnilta kysytään tästä suuresta maakunta- ja sote uudistuksesta. Tuntuu vaan siltä, että vastaukset kunnista päin eivät tule tarpeeksi huomioonotetuksi lopullisia päätöksiä tehdessä. Väkisin puurtamisen ja pakottamisen tunne on ollut koko touhussa. Ne säästöt, mitkä on kaavailtu saavutettavaksi vuosittain, on palanut jo monelta vuodelta eteenpäin. Aikaa ja rahaa on kulunut erilaisissa työryhmissä näiden vuosien aikana mittaamaton summa, puhumattakaan kuntalaisille aiheutuneista mielipahoista.
Suuri määrä lakiuudistuksia on tekeillä, niiden sisältö ja tarkoitus avautuvat vasta myöhemmin, niin monimutkaisilta ne tuntuvat. Väkisin miettii ja toisaalta pelkääkin niiden vaikutusta uudistuksen edetessä.
Meitä huolestuttaa mahdollinen byrokratian kasvu ja se, miten kuntien ääni tulee eri tasoilla kuulluksi. Viiteen maakuntaan ollaan perustamassa maakunnan julkisoikeudellinen palvelulaitos, varmasti tarpeen, mutta ei ne ilman suurta määrää henkilökuntaa pyöri ja rahaa kuluu taas paljon. Huolissamme olemme myös maakunnan pienten kuntien äänen kuulumisesta päätösvallan siirtyessä etäälle.
Olemme huolissamme paljon luvatusta potilaiden valinnanvapaudesta, miten ne toimivat tasapuolisesti.
Edelleen olemme huolissamme siitä, miten Jämsän kaupungin maksuosuudet sijoittuvat maakunnassa ja miten suopeasti katsotaan jo tehdyt ulkoistamissopimukset.
Voimme onnitella Jämsää rohkeudesta lähteä ulkoistamaan toimintojaan useampi askel edellä. Toiset kunnat vasta miettivät ja harkitsevat, meillä ne ovat jo toiminnassa ja nähdäksemme toimivat hyvin. Kaiken pohjana ja kirkkaana mielissämme, meillä kaikilla tulee olla Jokilaakson sairaalan ja terveyskeskuksen monipuolinen toiminta ja sen säilyminen seudullamme. Uskomme vahvasti, että suuntautuminen Pirkanmaalle on vahvempi ja tukee Jokilaakson sairaalan tulevaisuutta. Eli Uudenjämsän yhtenäinen mielipide on valita valtuustopäätöstä mukaellen maakunnaksi kehittyvä ja eteenpäin menevä PIRKANMAA.
Jämsän kaupungin lausunto on perusteellinen. Kuitenkin haluamme lisäyksen 31.10.16 hallituksen kokouksessa Aira Putkosen ja Esko Järvenpään tekemän eriävän mielipiteen mukaisesti, kysymyksiä voimaanpanolaista kohta 17. Vastauksen tulee olla b (ei).
Tiedämme minkälaisen työn tämä kunta- ja sote uudistus on aiheuttanut kaupungin virkamiehille ja muille osallisille erilaisten kokousten, tilastojen ja lausuntojen muodossa. Työhän on vielä kesken, mutta Uuden Jämsän valtuustoryhmä kiittää kaikkia tähän valtavaa uudistustyöhön osallistuneita jo tässä vaiheessa.