tiistai 8. joulukuuta 2015

Valtuusto 7.12.2015 - UJ- valtuustoryhmän ryhmäpuheenvuoro

Leena Valkeajärvi Valtuusto 07.12.2015


Arvoisa rouva puheenjohtaja, valtuutetut, virkamiehet, lehdistö ja muut paikalla olevat.

Tällä hetkellä Jämsässä on nähtävissä mukavaa ”pöhinää” tiukasta taloudesta huolimatta. Jotenkin tuntuu, että sitä paljon puhuttua negatiivisuutta on saatu käännettyä positiivisempaan suuntaan. Muun muassa runsas rakentaminen ja uudet avatut kauppaliikkeet antavat meille uskoa tulevaan.

Talousarvio ensivuodelle ja taloussuunnitelma vuosille 2016- 2018 on maltillinen ja monipuolinen ilman rönsyjä. Kaikki toimialat lautakuntineen ovat tehneet tarkkaa työtä, siitä kiitos heille. Niukkuutta joudumme edelleen jakamaan, kuitenkin tärkeät peruspalvelut pystytään kuntalaisille tarjoamaan. Pitkäaikainen suunnitelmallisuus ja järkevät päätökset ovat pohjana selviytymiseen, kuitenkin muistaen, että meistä johtumattomista syistä muutokset voivat olla hyvinkin nopeita. Mitä uudistuksia Suomen hallitus vielä keksiikään kuntien päänmenoksi tai mikä pakolaisten maahantulo aiheuttaa, sitä emme tiedä etukäteen.

Kirjatut arvot, visio ja strategia on tuotava kaikille tietoisuuteen ja vietäväksi käytäntöön kaikilla osa-alueilla. Tavoitteissa on selkeästi oltava lyhyen­- ja pitkän aikavälin tavoitteet ja kärkihankkeet. Näistä sitten tehdään selkeä lyhennelmä, joka avautuu kaupungin sivuilla muistuttamaan mihin Jämsässä on sitouduttu ja mihin pyritään. Samainen lyhennelmä jaettaisiin ”huoneen tauluksi” kaikille luottamusmiehille ja työntekijöille pohjaksi ja ohjeeksi päätöksen- ja työntekoon. Jämsä-draivin synnyttäminen vaatii meiltä kaikilta sitoutumista ja avointa yhdessä tekemistä, myös kuntalaisia kuunnellen.

Näin joulun alla voi toivoa, me toivomme ja muistutamme mm että:

- investoinnit tehdään suunnitelmallisesti, purettavat rakennukset purkuun

- työllisyyden hoitoon on tehtävä kaikki mahdollinen

- kirjaston suunnittelu on saatava vauhdilla käyntiin

- Jämsänkosken uimahallin peruskorjausta ei saa unohtaa

- Jämsän keskustan yleisilmettä on saatava kohennettua

- kustannustietoisuutta ja hankintaosaamista on pidettävä ajan tasalla

- Jokilaakson sairaalan remontti määrärahat budjettiin lisäämään potilaiden ja työntekijöiden hyvinvointia ja viihtyisyyttä (kannatamme SDP esitystä sairaalan suunnittelumäärärahasta v.2016)

- henkilökuntamäärää on saatu hinattua alaspäin. Nyt olisi toive, että palveluhenkisyys ja positiivisuus olisivat kaiken pohjana. Periaatteella minä hoidan tämän ja ohjataan asia oikeaan kohteeseen, eikä pompoteta ketään.

- digitaalisten palveluiden lisääminen ja kehittäminen edelleen niille asukasryhmille, jotka sen osaavat

- Sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuuteen uskomme. Jatkammeko Pirkanmaalla vai vaihdammeko Keski-Suomeen, onkin sitten vaikeampi kysymys. Tästä asiasta päätämme myöhemmin.

Himoksen alueella tapahtuu tulevaisuudessa tosi paljon, jolla on vaikutusta myös Jämsän kaupungille. Me uskomme, että kaupungin satsaukset alueelle eivät ole turhia. Toivomme, että yhteistyö alueen kaikkien yrittäjien kanssa toimii hyvällä asenteella ja mahdollisimman yrittäjämyönteisesti.

Pakolaiskysymykset herättävät keskustelua. Me olemme asiaan myötämielisiä, kuitenkin muistaen, että rajansa on kaikella. Muistammeko omia Jämsäläisiä syrjäytyneitä ja huono-osaisia riittävällä tavalla, löytyykö auttamishalua myös heille? Haluamme kuitenkin, että turvapaikanhakijoita kohdellaan arvokkaasti ja sivistyneesti jokaisen ihmisarvoa kunnioittaen. Ei ole heidän vikansa, että ovat sijoitettuna Jämsään. Mahdolliset järjestyshäiriöt kuuluvat poliisin toimialaan, emme tuomitse ja lietso pelkoa turhaan. Käyttäydymmekö itse aina toivotulla tavalla?

Ryhmäpuheenjohtajat oli kutsuttu kaupunginjohtajan kanssa Tokmannin avajaisiin. Oli ilo kuunnella, kuinka kovat odotukset heillä on kauppansa suhteen vilkkaan tien äärellä. Kehuivat paikkaa erinomaiseksi ja naapuriyrittäjien kanssa yhteistyötä mitä parhaimmaksi. Hienointa mitä kuulimme, oli se, kuinka joustavaa ja nopeaa toimintaa Jämsän kaupungista oli osoitettu rakennustöiden alkuun saattamisessa ja sen eri vaiheissa. Eli vielä kiitos kaikille asiassa mukana olleille. Kaupunginjohtaja sai myös tunnustusta aktiivisuudestaan. Tämän tapaisilla viesteillä on suuri merkitys.

Varmasti Tokmannille ja sen viereisiin yrityksiin pysähdytään, mutta miten saisimme kulkijat kiertämään ”Jämsän Äijän lenkin” keskustan kautta. Siinäpä meille kaikille miettimistä ja ideointia. Nyt kaikkien kannattaisi poiketa Jämsän keskustassa katsomassa hienoja valoja. Mutta eivät ohikulkijat mitään keskustasta tiedä, ellei jotain houkutinta tai mainosta ole asetettu näkyviin.

Mielestämme Jämsän Äijän formaattia on vahvistettava. Jämsä tunnetaan nimenomaan Jämsän äijästä. Mitä olisi Jämsän Äijät miehen kokoisina hahmoina näyttämässä suuntaa Jämsän keskustaan? Joku Ruokapaikoista tarjoisivat Jämsän Äijän menun, Jämsän Äijän puoti myymään paikallisia tuotteita, Jämsän Äijän leipää, Jämsän Äijän munkki yms. Yrittäjät mukaan ideoimaan, mahdollisuuksia kyllä löytyy.

Uuden Jämsän valtuustoryhmää on jossakin tilanteessa moitittu linjattomaksi ryhmäksi. Uskallan kuitenkin väittää, että maltilla ja hyvällä yhteistyöllä asioita hoidetaan. Vahvuutemme on, ettei meillä ole valtakunnallisia puolueen tavoitteita harteillamme. Olemme aina valmiit hyville avauksille, jolla Jämsää viedään eteenpäin. Meille tärkeitä asioita ovat kuntalaisten tasavertainen kohtelu, turvallisuus ja hyvinvointi sekä talouden saattaminen parhaaseen mahdolliseen kuntoon.

UJ- valtuustoryhmä on hyväksymässä taloussuunnitelman vuosille 2016-2018 ja talousarvion vuodelle 2016.

Kiitämme kaikkia hyvästä yhteistyöstä ja ahkeruudesta, toivotamme kaikille rentouttavaa joulunaikaa.

maanantai 11. toukokuuta 2015

Valtuusto 11.5.2015 - UJ- valtuustoryhmän ryhmäpuheenvuoro

Valtuusto 11.5.2015
Leena Valkeajärvi

UJ- valtuustoryhmän ryhmäpuheenvuoro:

Pitkästä aikaa tuntuu paremmalta Jämsän talouden suhteen. Olosuhteet tuloksen saavuttamiseen ovat olleet hyvin haastavat. Kuntaliitosselvittely Kuhmoisten kanssa ja sosiaali-ja terveydenhuollon ulkoistus sekä koulujen sisäilmaongelmat, ovat mm. vieneet virkanaisten ja miesten aikaa luvattoman paljon. Siihen kun vielä lisätään henkilökunnan vähentäminen ja töiden uudelleen järjestelyt, voi vain todeta huutokauppakeisari Palsanmäkeä mukaellen; ei voi olla kuin tyytyväinen.

Uuden Jämsän valtuustoryhmä kiinnittää erityistä huomiota henkilökuntamenojen laskuun ja olemassa olevan velan pienentämiseen. Sen enempää menemättä eri tulosalueiden toimintaan, toteamme eniten vero euroja vievien sosiaali- ja terveydenhuollon toimivan Jämsässä potilaspalautteiden perusteella liki moitteettomasti. Soten kokonaisulkoistuksen ryhmämme näkee vahvana mahdollisuutena, ei mörkönä. Sivistyspuolen toiminnat ovat kattavat ja monipuoliset tiukasta taloudesta huolimatta. Jämsäläiset lapset saavat hyvää opetusta kouluissamme. Vielä kun saadaan nuo koulujen turhat tilat ja sisäilmat kuntoon on tilanne entistä parempi, suuntaamalla näihin kohdistuvat turhat menot opetukseen ja sen sisältöön.

Tiukka talouden seuranta vaatii jämäkkää johtamista ja johtajuutta. Kaupungille on hankittu uusi taloudenseurantaohjelma, jota ei käsittääksemme ole 100 % otettu käyttöön. Esteet toiminnan täydelliseen hyödyntämiseen olisi pikinmiten saatava poistettua.

Edelleen meillä on yhdessä oltava vahvoja tavoitteita. Kaupunginjohtaja Salmisen sanoin; jämäkkä tahtotila viedä Jämsää eteenpäin. Suurin tavoite meillä on saada käyntiin vauhdilla korjaustoimet menetettyjen työpaikkojen suhteen. Toivottavaa olisi, että valtiokin osallistuu osaltaan näihin talkoisiin. Toivottavasti Himokseen asetetut toiveet ovat myötä tuulessa ja tavoitteet uusista työpaikoista etenee myönteisesti. Jämsän kaupungin on kaikin mahdollisin keinoin huolehdittava olemassa olevista yrityksistä ja niiden säilymisestä seudulla sekä myötävaikuttaa uusien yritysten syntyyn. Jokainen syntyvä työpaikka on meille ja meidän tulevaisuudelle tärkeä.

Jämsän käyntikortti on Jämsän keskusta, joka ei valitettavasti ole tällä hetkellä nykypäivän tasolla. Osuuspankki ehostaa rakenteitaan, se ei yksin riitä. Pääkadun elävöittämiseen on tehtävä kaikki mahdollinen.

Toivottavasti vireys ja idearikkaus Jämsän asioiden hoidon ympärillä säilyy, ettei koettaisi poliittista turhautuneisuutta kunnallisen päätöksenteon ja muutoksien hitauteen.

Vielä kun muistetaan puhaltaa yhdessä yhteiseen hiileen niin, etteivät savut tulisi omille silmille.