keskiviikko 16. joulukuuta 2020

Jämsäläistä demokratiaa

Uusi Suunta on tunnetusti kritisoinut voimakkaasti kaupungin vuonna 2015 laittomasti tekemää 3,2 M€:n sijoitusta ydinvoimayhtiö Fennovoimaan. Laittomaksi sijoituksen tekee se, että se tehtiin ilman valtuustokäsittelyä, vaikka kunnan ylin päätösvalta on lain mukaan valtuustolla. Kunnilta on riskisijoittaminen kielletty, mutta joka tapauksessa kyseinen osakekauppa olisi pitänyt päättää valtuustossa. Tämän kabinettipäätöksen olemme nyt saattaneet oikeuskäsittelyyn omalla kustannuksellamme.

Oikeuskäsittelyn alettua Uuden Suunnan toimintaa ja etenkin allekirjoittaneen toimintaa erityisesti kaupunginhallituksessa on alettu haittaamaan eri tahojen mm. poliitikkojen ja joidenkin viranhaltijoiden toimesta. Toimintatapaani kyseenalaistetaan jatkuvasti, puheluihini ei vastata, sovitut tapaamiset unohdetaan, hallitukseen tuomiani asioita vuodetaan ulkopuolisille, sähköposteihini ei reagoida, kadulla ei tervehditä ja pienistäkin asioista nostetaan syytöksiä, joilla toimintaani haitataan.

Myönnän avoimesti, että työtapani nyt ja aiemmin toimitusjohtajana yrityksessä, jossa vastasin edustamani yhtiön kolmen maan liiketoiminnasta, on sellainen, että selvitän taustat, teen kehitysehdotuksia ja olen kriittinen sekä kyseenalaistan asioita. Uskoisin, että siksi minut on tähän rooliin valittu. Työryhmissä olen edellyttänyt mm. sovittujen toimenpiteiden aikatauluttamista sekä vastuuhenkilön nimeämistä kullekin tavoitteelle. Tätä ei kaupunginhallituksessa ja työryhmissä katsota kuitenkaan hyvällä. Tarkkoja aikatauluja ja vastuuhenkilöiden nimeämistä vieroksutaan. On totuttu siihen, että ryhmäpäätöksillä on jo etukäteen sovittu asiat, eikä näitä enää kyseenalaisteta, vaan kokouksissa istutaan tuppisuina. Mutta tätä ei ole demokratia.

Tilanne on nyt ajautunut siihen, että toimintani kaupungin hallituksen jäsenenä on osoittautunut mahdottomaksi. Erilaisia syytöksiä näyttää löytyvän niin kauan, kun toimintaani tässä roolissa jatkan. Tässä tilanteessa olenkin pitkän harkinnan jälkeen päätynyt siihen, että jättäydyn pois hallitustyöskentelystä toistaiseksi. Varahenkilöni hoitaa tehtävät jatkossa, mutta jatkan työtäni Jämsän Terveys Oy:n hallituksessa sekä Himoksen kehitystyöryhmässä. Näissä ryhmissä toiminta on ollut asiallista ja ammattimaista. Samoin vastaan myös Uusi Suunta ryhmän johtamisesta. Juridisesti olen kuitenkin edelleen hallituksen jäsen.

Haluaisin toki jatkaa työtäni Jämsän kehityksen parissa, ja uskon, että kun Fennovoimasijoitusten oikeuskäsittely on saatu päätökseen, niin toimintamahdollisuuteni valtuutettuna palautuvat. Kevään vaaleissa olen mukana, sillä neljässä vuodessa en ole saanut tässä toimintaympäristössä kaikkia äänestäjilleni lupaamiani tehtäviä hoidettua. Siis, jos äänestäjät sen sallivat, jatkan seuraavien asioiden ajamista: Sairaalan jatko varmistetaan, kaupungin toiminnot siirretään Jämsänkosken kaupungintalolle, Himoksen yrittäjille luodaan hyvät toimintaedellytykset, Rasuan uimaranta ja tie sinne saadaan jämsäläisten avoimeen käyttöön, jäteasiat järkevöitetään ja yhteistyö Jämsässä jo olevien jätealan yritysten kanssa toimii eikä jäsenkirjavalintoja hyväksytä kaupungin rekrytoinneissa.

Pekka Laaksonen
Uusi Suunta, politikoimatta Jämsän hyväksi